keskiviikko 22. elokuuta 2018

Jaksaa jaksaa


Mappi Ö
Pakko on todeta, että on sitä joskus poikki kun työpäivä päättyy. Joinakin päivinä tuntuu, että hyvä jos kotiin asti jaksan ajaa. Onneksi on kimppakyyti, eikä tarvitse joka päivä itse olla ratissa, silloin on helpompaa.

Tunnin ajomatka työpäivän päätteeksi ei ole paras mahdollinen ratkaisu, mutta näillä Itä-Suomen harvaan asutuilla seuduilla ei joukkoliikenne toimi niin hyvin, että siihen voisi turvautua.

Kimppakyyti on oivallinen juttu. Paitsi että ajotaakkaa ja bensan kulutusta voi jakaa, siinä voi jakaa myös juttuja. Kaikenlaista tulee höpötettyä. Välillä nauretaan niin että mahaan sattuu.

Mitä väsyneempi on, sitä enemmänhän se naurattaa.

Vaikka en minä nyt niin väsynyt ole. On vain niin naurattava porukka, ettei ikinä ennen ole ollut. Huumorilla otetaan. Ja kun on vielä niin hyvä yhteishenki ja minäkin uutena pääsen heti joukkoon mukaan, niin kivaa on. Niin kivaa, että olen löytänyt itsestäni sen leppoisamman minän, joka osaa ottaa lunkisti.

Pitkään se olikin kadoksissa, joskus nuorena muistan sen viimeksi nähneeni. Ihan olen hämmästynyt itselleni, että miten sitä nyt niin jaksaa ja jaksaa aina vaan nauraa.

Sattui tuossa muuten silmiin uutinen, jossa kerrottiin, että työssäkäynti stressaa vähemmän kuin työttömyys, että ehkä tämä johtuu siitäkin. Kyllä työssäkäynti aina työttömyyden voittaa, vaikka vähän väsyttäisikin.

8 kommenttia:

  1. On väsymystä, joka saa naurun karkaamaan herkästi. Ja on uupumusta, jolloin ei naurata mikään. Onneksi olet tuossa ensimmäisessä tilassa.
    Peukku kimppakyydeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Kirsti, uupumus ei todellakaan ole naurun asia. Toivottavasti pysyn tässä hauskassa väsymyksessä työpestin loppuun eli jouluun asti. Ainakin seura on hauskaa.

      Poista
  2. Moikka. Joskus kirjoitit blogissasi, että olet tosikko. Sitä on hieman vaikea uskoa kun tekstejäsi lukee : ) Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Kristiina, tosikkohan minä olen. Mutta hyvässä seurassa kun rentoututuu, niin pääsee sisäinen höpelö valloilleen.

      Poista
  3. Sinulla on todella pitkä työmatka. Hienoa että voit jakaa sen kimppakyydillä.Ja vitsit, teillä on vielä noin hauskaa! Niin monet vaan olla möksöttää. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmatka on pitkä, sen kyllä tuntee nahoissaan. Mutta hauskaa onneksi on. Mukavaa päivää sinullekin ja työniloa myös, Marja!

      Poista
  4. Niin, voi sitä iloa, kun saa kivassa työporukassa olla ja matkata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika harvinaista, vai mitä Seija. Nyt on sattunut minulle tosi hyvä tuuri :)

      Poista