tiistai 28. elokuuta 2018

Huulipunasta olen miettinyt ja vähän korkkareistakin


Tosinaisen tuntomerkit?
Tiistai. Päässä pyörii kaikki. Ja vasta on tiistai.

Niin paljon työasioita muistettavana ja järjestettävänä ja ratkaistavana ja sitten vielä muutto, sekin tulee ihan heti.

Ei ihme, että olen taas unohtanut huulipunan.

Kiirettä pitää heti aamusta niin, etten ehdi enkä muista maalata huulia, vaikka niin olen tehnyt lähes joka päivä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Joskus nelikymppisenä, kun aloin tuntea itseni tosi aikuiseksi, tuli tarve maalata huulet aina ulos lähtiessä, ja niin olen tottunut tekemään aina näihin päiviin asti. Olen jopa luullut, että ilman huulipunaa en selviä ollenkaan.

Mutta nyt huuletkin näyttävät tottuvan olemaan ilman eivätkä kuivu niin kuin tavallisesti.

Huulipunissahan on yleensä hyvät rasvat, öljyjä ja vahoja, jotka hoitavat huulia, mutta on niissä paljon muutakin. Väriaineita, metalleja, muovia. Kuulemma EU:n alueella saa kaupata vain turvallisia punia, mutta mistä sitä tietää, mitä kaikkea sitä huulipunastaan päivän mittaan sisuksiinsa nielee.

Pitäisi käyttää vaan ihan täysin luomua, mutta toimiiko sellainen tuote oikeasti? Miten luomuhuulipunapuikko pysyy edes kasassa ilman apuaineita? Mutta jos tiedät, niin laita vinkkiä, mistä sellaisen löytää. Sellaisen joka kestää huulilla.

En tosin tiedä, tarvitsenko enää koko huulipunaa. Ehkä olenkin jo valmis luopumaan punaisista huulista? Niin kuin olen luopunut korkkareistakin.

Miksi me länsimaiset naiset niitä korkeita korkojakin niin kauheasti ihailemme? Television toimittajanaisillakin näkee joskus ihan mahdottomia korkopiikkejä, joilla ei pysty kävelemään kuin sen muutaman sentin, minkä mikrofonin ääreen kulkeminen vaatii. Ja he sentään ovat töissä, asiatöissä. ASIAllisisissa toimitushommissa. Mitä niissä korkokengillä tekee?

Muut naiset sitten matkivat ja yrittävät samaa kaupunkien kivikaduilla ja karheilla asfalteilla. Minäkin vielä alle kolmikymppisenä koikkelehdin jopa lapset kainalossa ja talvipakkasilla kauppareissut. Voi herrasussiunaa.

Kaikenlaista sitä meidän pitää. Naisten. Naisellisten naisten?


Tällaisia mietin kotimatkalla, kun vaihteeksi ajoin yksin enkä jaksanut edes radiota kuunnella. Yritin tyhjentää päätä työasioista ja ajattelin vähän pinnallisempia asioita. Miten ne ovat voineet joskus olla niin tärkeitä?

...

8 kommenttia:

  1. ihana huulipuna ja ihanat korkkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa ajattelin heti kun tämän kuvan näin, Maarit. Nämähän e i v ä t ole minun, minä en noilla koroilla pysyisi pystyssä, mutta ovat ne kauniita katsella :)

      Poista
  2. Huulipunan käytön lopetin jo nuorena, kun kuulin, että niihin käytetään murskattuja kovakuoriaisia. Tuskin sentään nykyään. Nivelrikko on tullut varpaisiin ja nilkkoihin, vaikken koskaan ole käyttänyt korkokenkiä. Ortopedi (kauniit korkkarit jaloissaan) sanoi, että kieltäisi korkokengät, jos hänellä olisi valta.
    "Kauneuden tähden on kärsittävä", sanoi anoppini, kun laittoi paplareita yöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en ole kuullut kovakuoriaispunista, tuntuu erikoiselta. Mutta olet siis ilman huulipunaa pärjännyt, Kirsti, mielenkiintoista tietää. Voinkin ottaa sinusta mallia.
      Kauneuden tähden on kärsittävä, niin kai se on, ja kyllä me kärsitäänkin ... paljon kivuliaammin aina vaan.

      Poista
  3. Moikka. Sinulla on ollut todella kiirettä, kun olet unohtanut niin olennaisen huulipunan. Minäkin olen huulipunanaisia. Ja vaikka kiire olisi, edes vähän sipaisen sitä huuliini. Tunnustaudun myös korkkarihulluksi. Osaan juostakin ne jalassa. Suosittelisin sinullekin alkaa käyttää taas korkkareita. Ne ovat välttämättömät työstressin hoidossa. Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireeseen on pitkä työmatka osasyyllinen: ei jaksa paljon ulkonäköään aamuisin miettiä. Korkkareita voisin kokeilla, mutta vain istuessa, mutta ehkä sekin saisi unohtamaan kiireet :) Mielenkiintoinen työstressin hoitokeino, kiitos vaan vinkistä, Marja.

      Poista
  4. En ole huulipunaa käyttänyt sitten nuoruusvuosien, muuta meikkiä kyllä. Meikkaan päivittäin, en kehtaa näyttäytyä meikittä. Se taitaa olla enemmänkin tottumiskysymys, sitäpaitsi olen niin vaaleanhaalea että pitää erottua edes silmät. Korkkareiden käytön lopetin myös kun tajusin että olen liian pitkä. 173 senttiin kun lisää min. 6 cm niin alkaa olla jo liian pitkä, melkein ukkelin mittainen. Siksi tassuttelen mieluummin balleriinoissa. Jos olisin kymmenen senttiä lyhyempi, varmasti käyttäisin korkkareita edes joskus. Onhan nykyään pitkiäkin naisia, mutta tunnen itseni jotenkin noloksi oikein lyhyiden ihmisten seurassa. Eli haluan olla taviskansaa.
    Mukavaa loppuiltaa Eeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin joskus nuorempana meikkasin silmät enkä käyttänyt huulipunaa. Nyt en jaksaisi joka ilta pestä meikkejä pois, ja huulipuna on helpompi siinä mielessä.
      Meikattuna on kuitenkin paljon varmempi olo, mutta onhan se varmaan tottumuskysymyskin, niin kuin sanot, Tuulikki. Ja usein ihailen niitä "taviksia", jotka huokuvat itsevarmuuttaa aivan harmaassa naamassaan :). He vasta rohkeita ovat.

      Poista