sunnuntai 5. elokuuta 2018

Body tahtoo hölkkää


Pielisjoki

Viimeiset kaksi kuukautta olen lekotellut hyvällä omallatunnolla milloin missäkin. Sohvalla. Rannalla. Nojatuolissa. Sängyssä. Joogamatolla. Puistonpenkillä. Kesän helteissä en ole paljon muuta jaksanut kuin vaakatasoon kallistua.

Mutta nyt kun ilma vihdoin viilenee, huomaan, että ruumis jo huutaa liikunnan ikävää. Ihan kuin jostain sisältä lihaksista (!) kumpuaa käsky: liikkeelle siitä laiskamato. Mikä on hyvä, sillä mieli ei ole  laiskottelun mukavuudesta vielä samalla tavalla irronnut, niin että se kykenisi tuollaisiin päätöksiin.

Kun lopulta eilen illalla veltostuneiden raajojeni pakottavasta vaatimuksesta vedin lenkkitossut jalkaan, vähän oudolta tuntui. Paksut pohjat ilmavien sandaalien jälkeen olivat jotenkin liian isot ja täyteläiset. Tumpelot. Mutta eipähän hanganneet remmit vaivasenluita, joten siitä vaan liikkeelle.

Portaita pari kerrosta, asfalttia puoli kilometriä ja puiston reunasta hyppy lenkkipolulle. Helppoa kuin mikä. Tuore sahanpuru oli pehmeää, ja jalka nousi kevyesti. Tups tups tups. Hölkyn hölkyn. Voi mikä ihanuus, heti alkoi endorfiinit hyrrätä. Puru lensi ja puna hehkui poskilla.

Hölkkäsin ja kävelin, hölkkäsin ja kävelin ja niin edelleen noin kilometrin ja pääsin hyvään rytmiin. Ajattelin, että hölkkäilen pari kierrosta, että tule täyteen neljä kilometriä, mutta en näin ensimmäisenä iltana enempää, sillä liikuntaan pitää jäädä himo.

Kahden kilometrin kohdalla pamahti!

Aivan takanani pamahti hirveä jysäys. Luulin, että pommi tai kolari vähintään, mutta ei. Ukkonen se tietysti aloitti taas räiskeensä. Ilmestyi päälle yhtäkkiä, vaikka koko illaksi oli luvattu poutaa, minkä olin vielä lähtiessä sääkartasta varmistanut.

Vähänkö otti päähän.

Olin vasta aamulla lukenut, kuinka Juuassa oli kaksi miestä kuollut salaman iskuun, ja mielikuvitus, joka minulla on nopea, alkoi maalailla eteeni näkyä metsästä löytyneestä kuusikymppisestä naisesta, joka  on kärventynyt lentävään juoksuasentoon keskelle lenkkipolkua ja josta sosiaalisessa mediassa monta päivää taivastellaan, että kova oli isku, kun oli avainnippu kämmeneen kiinni sulanut.
 
Juoksin minkä kintuista pääsin ja hiestä läpimärkänä ehdin kotiin juuri ennen sateen alkua ja päätin, että odotan nyt rauhassa, että luonto rauhoittuu ja palaa normaaleihin uomiinsa ennen kuin lähden uudestaaan.

Mutta oli tämäkin jo jotain. Ei ollenkaan huono aloitus, vai mitä.

Joko sinä olet helteiden jälkeen päässyt lenkkeilyn alkuun?

 ...

Tiesitkö muuten, että hitaasti juokseminen on terveellisempää kuin nopea? Mitään tarkkaa vauhtisuositusta ei kuitenkaan voi yleisesti antaa. Itselle sopivaa hölkkävauhtia voi silti sovitella esimerkiksi näin vertaamalla: Reipas kävelyvauhti on kuusi kilometriä tunnissa, jolloin kilometrin kävelee 10 minuutissa. Kun lisää vauhtia niin, että kilometri menee kahdeksassa minuutissa, kävely on jo hölkkää. Aloitteleva hölkkääjä saa hyvän tehon jo 7,5–8,5 kilometrin tuntivauhdilla. Toinen tapa, se tutumpi, on määritellä itselle sopiva kevyt vauhti sellaiseksi, että pystyy hölkätessä puhumaan normaalisti. Vaihtoehtoisesti voi myös laulaa.
Löytyy Yleltä.

4 kommenttia:

  1. Olisipa noin aikaansaapa kuin sinä olit. Saisi edes ne tossut jalkaan.
    En muista, että olisin koskaan liikkunut muuten kuin uiden ja hiihtäen, ihan vain huvin vuoksi.
    Oma liikunta on aina jäänyt hyötyliikunnan tasolle. Lasten tai koirien ulkoilutusta, puidentekoa + kantamista, kasvimaata ja puutarhaa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä tiedä aikaansaavuudesta, Kirsti. Mieli vain tekee juosta, siis hölkätä sen minkä jalat kestää. Minäkin vielä vuosi sitten sain liikuntaa koiran kanssa, mutta se ei vanhuuttaan enää jaksa.
      Puutarahanhoito ja ulkotyöt ovat kyllä ihan parasta liikuntaa.

      Poista
  2. Oletpa reipas. Minä ilmeisesti olen helleihminen, kun kävin helleaallon aikana aivan normaalisti lenkillä. Hyvä kuvaus tuosta mahdollisesta salamaniskusta. Sehän on toisaalta vain hyvä, että mielikuvitus laukkaa. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan taidat olla helleihminen, Marja :) Ei tänän kesänä helteissä ole normaalisti voinut liikkua, paitsi nuoret ja hyväkuntoiset.

      Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista