tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pedanttisuus tappaa



Olen pedantti.
Olen aivan liian pedantti.
Olen ihan helkkarin mahdottoman pedantti ihminen, ja se vie minulta hermot.

Siksi tämä blogi. EI KÄSITTELE TIETOA. 
Tämä blogi ei käsittele yhtään ainoaa asiaa, josta minun pitäisi jotain tietää. 

Hattaroita-blogi on pelkkää mututuntumaa. Kevyttä höytyvää. Pehmeää pumpulia. Haituvaista kuin hattara.
Pedanttisuus on turhaa ajan hukkaa, mutta myös kuolettavan rasittavaa ja ääääärrrrrimmmmmäisen tylsää.
Olen kurkkuani myöten täynnä! Enkä korjaa tätäkään sanontaa, vaikka se on äärimmäisen tavallinen. Se jää tuohon. Piste vaan perään. Noin. Siinä nököttää.
Siinä on kulunut fraasi kurkkua myöten! Ihanaa!

Mikä rohkeus. Mikä vapaus.

Kirjoitan mitä vaan. Ilman sääntöjä ja oikeaoppisuussensuuria.

Olen syntymäpedantti. Mutta ei siinä ole pakko pysyä. Olkoon vaikka kuinka geeneissä.
Pedanttisuus on kuin rikkaruoho, joka tuhoaa kaiken, mihin se tarttuu. Se tukahduttaa alleen luovuuden ja omaperäisyyden. Minut se tuhoaa istuttamalla minua tuntikausia tietokoneen ääressä tarkistamassa yksityiskohtia, faktoja ja linkityksiä ja kaikkea, mikä ei lopulta kuulu mihinkään, mitä kirjoitan.

Siksi tämä blogi ei käsittele tietoa. Tämä on Hattaroita-blogi. Höttäröitä ja tötteröitä.
Ja vaikka tämä aloituspostaus on aiheensa vuoksi melko pontevaa tekstiä - koska sisimmässäni alkaa kiehua heti kun tästä aiheesta kirjoitan - tarkoitukseni on näissä postauksissa kirjoittaa keveitä juttuja.   

Sellaisia ajatushattaroita, joita tulee ja menee, ja joista ei tarvitse lukua pitää.

On kyse henkiin heräämisen taistelusta. Ei sen vakavampaa.

2 kommenttia: