maanantai 14. lokakuuta 2019

Lokakuu, paras kuu

Lokakuun rauhaa Pielisjoella.

Olenkohan syksyihminen vai mikä se on kun minusta on mukavaa, kun kesä on ohi. Sinne meni. Ja jouti mennä. Suomen kesä ei muuta anna kuin lupauksia.

Mutta syksy ei petä.
Oi lokakuu!


Lokakuu on paras kuu. Vielä ei ole pimeää, kylmää eikä loskaa. On värikästä. On rauhaa. Ja on lupaus, mikä pitää: tämän jälkeen tulee varmasti pimeää, kylmää ja loskaa.


Minusta on mukava seurata, kuinka luonto valmistautuu lepoon ja ruskakin taas kuin huomaamatta häviää. Jonakin aamuna sitä ei vain yhtäkkiä ole. Uonakin aamuna lehdet ovat kaikki varisseet ja puihin tullut marraskuun harmaus.


Kuin huomaamatta ympärillä on vain loputon harmaus. Siinä on hyvä torkkua. Jouluun asti.


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

perjantai 11. lokakuuta 2019

Ehkä en sittenkään vain kuvittele


Ehkä me todella olemme pölvästejä.

Me itsekeskeiset yksilökeskeisen maailman yksinäiset yksilöt. Me muka yksinpakkopärjäävät tehoyksilöt, jotka jatkuvissa itsemme kehitysprojekteissamme haemme hyvää oloa sieltä, mistä sitä ei saa. Me olemme pölvästejä, koska uskomme, että kaikki riippuu vain ja yksin itsestämme ja että muilla ihmisillä ei ole väliä.

Näin minä olen uumoillut ja tämä tunne vahvistui jälleen, kun luin Sisko Savonlahden nasevan kolumnin Ihminen kehittää loputtomasti itseään, muttei vaivaudu edes tervehtimään toista.

Kulttuurimme on pikkuhiljaa muotoutunut sellaiseksi, että emme näe toisiamme - tai emme ole näkevinämme. Me olemme oppineet yrittämään kaiken yksin. Vaikka meillä olisi ympärillämme ihmisiä, me jättäydymme uljaasti omaan yksinäiseen seuraamme ja jätämme samalla yksin ne toisetkin.

Olemme oppineet yksinäisyyteen. Ja se lisääntyy koko ajan. Erään tilaston mukaan viime vuonna jatkuvaa yksinäisyyttä koki suomalaisista yli 15-vuotiaista 4 prosenttia eli lähes 180 000. Eikä vain Suomessa, vaan muuallakin yksilökeskeisyyttä ihannoivissa kulttuureissa yksinäisyys on pysyvä trendi. EU-maiden kansalaisista 6 prosenttia elää aivan yksin. Italiassa ja Ranskassa todella yksinäisiä on yli 12 prosenttia ja Britanniassa on laskettu arviolta yhdeksän miljoonan ihmisen kärsivän yksinäisyydestä, mikä olisi minun laskujeni mukaan noin 14 prosenttia koko väestöstä.

Minusta tämä on järkyttävää, sillä onhan meillä sivistyksemme. Meidän pitäisi tietää. Mitä ihminen tarvitsee. Mitä jokainen ihminen tarvitsee. Me tarvitsemme toisiamme.


Ja tämän valituksen suuntaan etenkin myös itselleni. Minä tiedän, miltä yksinäisyys tuntuu, mutta olenko minä todella niin pölvästi, etten muka voi sille mitään?

Näissä mietteissä: Hyvää viikonloppua, ihmiset! Ollaan se ihmisiksi 😊.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊



torstai 10. lokakuuta 2019

Älä ota sitä niin vakavasti, itseä tarkoitan

Persoonallinen se on tämäkin, vaikkei ehkä täydellinen.
Perfektionismiin taipuvaisilla ihmisillä on tuon tuosta hankaluuksia itsensä kanssa. On veivaamista ja vatkaamista, viilaamista ja höyläämistä, vielä hiukan parantamista - niin rasittavia juttuja, että voi että.

Ei siihen paljon tarvita, kun jo posket kiukusta punoittaa ja häpeä otsaa kuumottaa, kun itsensä soimaajan ruoska heilahtaa. Ja jos ei muusta heilahda, niin sitten siitä, että on itselleen niin armoton. Harmittelee joutessaan vaikka sitä, että harmittelee. Minä huono hölmö. Minä hölmö huono. Hölmö huono minä.

Nyt on lehdissä kirjoitettu paljon nuorista perfektionistiäideistä, jotka uuvuttavat itsensä täydellisen äidin kriteereillään: Uupumus pakotti äidin sairauslomalle omasta perheestään, kertoo Ylen juttu. Katri lauloi vauvalleen yötä päivää ja itki syljettyjen luomusoseiden perään, kirjoittaa Hesari.

Minäkin olin aikoinani perfektionistiäiti - ja kadun sitä todella. Ei ollut mitään järkeä kiillotella tiskipöytää ja kaivella hammastikulla lattiannurkkia, kun olisin voinut konttailla lasten kanssa hiekkalaatikolla senkin aikaa. Mutta en minä onneksi siivouksesta uupunut. Olinpahan aina vaan pahalla päällä. Oikeasti. Aina.

Minä huono minä. Huono minä minä. !

Ja siinä se taas tuli. Itseni soimaus. Soimaan itseäni nyt jo menneistäkin virheistä, niistähän se on paras soimata, kun niille ei mitään enää voi.

Sitä paitsi. Osasin minä tehdä hiekkakakkujakin.

Sitä minä tarkoitan, että.

Älä ota sitä niin vakavasti.
Sinä itseäsi. Minä itseäni.

Hui hai sano, se on elämää vaan.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊



keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Taas yksi ikäkriisi ohitettu

Kolmikymppisen poseeraus.
Huh huh. Jo helpottaa. Jonkin vuoden se aina kestää mutta lopulta se loppuu. Ja minä huokaisen.

Ikäkriisit ovat minulle tuttuja juttuja, mutta silti jokaisen täyden kympin kynnyksellä se samalta tuntuu: olen kauhuissani.

Ensimmäisen kerran se tuntui kolmenkympin korvilla. Muistan jopa hetken, jolloin havahduin siihen, etten enää koskaan olisi nuori.

Olin vuosi vaille 30v, ajoin autoa jossain tuolla Itä-Suomen honkavaarojen suloisessa toukokuun illansuussa ja yhtäkkiä tajusin, että edessäni oli uusi aika eikä enää ikinä paluuta nuoruuteen.

Kuudenkympin kriisi ohi on. Tervetuloa seuraava.




Tuosta hetkestä lähtien olen jokaisen uuden vuosikymmen ohi vilahtaessa tullut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että mennyt ei todellakaan palaa. Järkyttävää!

Vaan aina se järkytys sitten jonnekin haihtuu. Uuteen ikäänsä tottuu ja elämä jatkuu.

Niin on käynyt nytkin. Kun ikäkriisi on ohi, unohtuu ikä, ja sitten on taas tulevaisuus.

Näin kuudenkympin jälkeen pitää vain yrittää olla ajattelematta sitä, ettei niitä kriisejä kovin monta enää jäljellä ole.

...

Lisäys klo 14.00, täsmennys väärinkäsitysten välttämiseksi: 
60-vuotispäivistäni on jo aikaa, siksi on ikäkriisi ohi viimeinkin, eikä tuo alakuva ole kotona otettu 😁 - vaikka tuollaisen lukaalin juuri itselleni loppuelämäkseni soisinkin.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

tiistai 8. lokakuuta 2019

Halpa keksi ilman palmuöljyä

Kantolan Kulta Marie 200g, 0,98 euroa.
En ole vuosikymmeniin näitä keksejä ostanut, joten yllätyin kun nyt huvikseni otin kaupanhyllyltä yhden paketin tarkempaan tarkasteluun. Minulla on ollut käsitys, että Marie-kekseissä käytetään palmuöljyä - ja voi olla, että on joskus käytettykin, koska useimmissa kekseissä on - mutta eipä käytetäkään.

Usein halvoissa kekseissä raaka-aineina käytetään ihan mitä vaan. Mutta Marie onkin yllättäin laatutavaraa.

Sen aineksina ovat vehnäjauho, sokeri, auringonkukkaöljy, glukoosifruktoosisiirappi, nostatusaineet (hirvensarvisuola, natriumvetykarbonaatti), suola, aromit (mm. vanilliini). - Ei mitään turhaa ja haitallista siis.

Mariessa on sekin hyvä puoli, että se on hienostuneen mieto keksi. Arkisen kahvileivän pitää nimittäin olla mahdollisimman mieto, jottei siihen jää koukkuun.




Marie-kekseistä tykkään myös siksi, että ne antavat minulle muutakin kuin suullisen mielihyvää. Niissä on muisto kodinlämpöä. Köyhässä lapsuudenkodissani ei ollut tapana syödä kahvileipää, mutta jos jotain herkkua kahvipöydässä joskus oli, se oli äidin ostama Marie-keksi.

Yllätys näissä kekseissä onkin myös se, että ne ylipäätään olevat vielä olemassa.

Ne ovat vanhimipa teollisesti valmistettuja kotimaisia keksejämme. Marie-keksit kehiteltiin Lontoossa 1874, ja Suomessa niiden valmistus aloitettiin 1910-luvulla Hangossa, jonka keksitehdas oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tunnetuksi se tuli keksien myyntipakkauksistaan, peltisistä rasioista, joita koristi yrityksen naurava kuu-ukko, joka "hymyilee kuin Hangon keksi".


Sittemmin Marie-keksien valmistus siirtyi Helsingin kautta OTK:n Kantolan keksitehtaalle, joka toimi Hämeenlinnan Kantolanniemessä vuodesta 1960, päätyi fuusion myötä EKA yhtymälle ja edelleen Meiran alaisuuteen, lopulta myytiin norjalaiselle Orklalle. Nykyisin Marie-keksit valmistetaan Hollannissa, ja Suomen markkinoinnista vastaa Orkla Suomi.


Tuottajat vaihtuvat, mutta jotain vanhaa sentään pysyy, muoto ja maku ovat tallella. Nyt kun nämä keksit uudelleen keksin, tahdon pitää niitä aina tarjolla.


"Kuun valo sulostuttaa lentäjän tietä, Hangon keksit nauttijansa mieltä."



Lähteet:
Häme-Wiki
Naantali.fi
Hanko.fi 


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

maanantai 7. lokakuuta 2019

Minä syön eläinkunnan tuotteita

Tyypillinen aamiaiseni.

Juusto, kananmuna, jogurtti. Nämä ovat tärkeimmät proteiinin, B12-vitamiinin, raudan ja kalsiumin lähteeni.

Lihaakin syön, mutta tosi harvoin ja pieniä annoksia, luomuna tuotettuna, myös kananmunissa olen siirtynyt luomuun. Lihaleikkeleitä ja makkaroita en osta ollenkaan, koska ne ovat turhia ja täynnä lisäaineita.

Broileria en enää käytä, sillä säälin noita surkeissa oloissa kasvatettuja lintuparkoja. Samasta syystä en käytä norjalaista lohta, vaan suomalaista järvikalaa ja vapaana kasvanutta merikalaa. Syön silloin tällöin myös sisävesissä pussikasvatettua kirjolohta, vaikka sekään ei vapaasti kasvaa saa. Mutta sen Omega3:n ja halpuuden tähden näin vielä teen.

Kaikkien eläinten huono kasvatus ja kohtelu ottaa silti sydämen päälle. Parasta minusta olisi, jos kaikkien tuotantoeläinten kasvatus muuttuisi kokonaan luonnonmukaiseksi, pientiloilla tehtäväksi. Parasta olisi kun koko ruokateollisuus muutettaisiin järkeväksi. Me emme tarvitse sitä kaikkea, mitä meille tuotetaan.

Ajattelen, että jos jokainen söisi vain todelliseen tarpeeseensa, voisimme huoleti vähentää ruoan tehotuotantoa. Me syömme ihan liikaa kaikkea.

Ruokaminimi-hankkeessa selvitettiin, mikä ruokavalio on ekologisin Suomessa:

-Vegaaniruokavalio sekä runsaasti kalaa ja maitoa sisältävä ruokavalio osoittautuivat ilmasto­ystävällisimmiksi.
- Lähelle niitä päästiin ruokavaliossa, jossa lihan määrä on vähennetty kolmasosaan nykyisestä, mikäli samalla pidetään huolta peltojen hiilivarannosta.  - Lihaa vähentämällä voidaan pienentää ruokavalion ilmastovaikutusta 40 prosenttia.

Minä en siis (vielä) ole vegaani, jotta saan ruoastani kaikki tarvitsemani ravintoaineet ilman että pillereihin turvautuisin - ja myös ilman hankalia vatsanväänteitä.

Vaikka omatunto kolkuttaa ...

Miten sinä olet ratkaissut ravintoaineiden järkevän saannin?

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

perjantai 4. lokakuuta 2019

Tervetuloa Suomen syksy


Ehdin eilen kävellä syksyn viimeisen ruskakävelyni juuri ennen tämän aamun räntäsadetta.





Olin aivan liikutetussa tilassa ja muutaman ilon kyyneleenkin valutin, hieman itsekin voimakasta reagointiani hämmästyin.



Mikä tässä ruskassa nyt niin on ihanaa, että onnen kyyneleitä silmiin pukkaa?



Ja tänä aamuna sitten jo liikutuin räntäsateesta. Räntäsateesta!


 Mikä ihana rauha.


Nyt alkaa oikea syksy. Nyt minä nautiskelen vaan.

Lempeää kiireetöntä lokakuun viikonloppua teillekin, blogi-ystävät!

...
Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊


torstai 3. lokakuuta 2019

Palasaippua, pala puhdasta

Herkullista saippuaa. Niin kaunista - puhtaana ja kuivana.

Muistatteko aikaa, kun meillä oli lavuaarien reunoilla aina vain pala saippuaa, sellainen kova lipsuva saippuan pallukka, joka ajan myötä halkeili ja raidoittui liasta mustaksi? Nykyisin niitä ei enää usein näe. Joka kodissa on käytössä mieluummin se siisti ja kaunis nestesaippuapullo, Palmolivea tai Bliwiä tai jotain erityistä herkkää ja tuoksuvaa French Lavenderia.
Minun saippuapalani, jossa käyttö jo näkyy.

Myös minulla on (lähinnä koristeena olevan) palasaippuan rinnalla aina nestesaippuaa. Pääasiassa olen jo aikaa sitten siirtynyt siihen. Vaikka pitkään vastustin tätä minusta turhaa keksintöä, jossa saippua pakataan ympäristöä kuormittavaan paksuun muoviin.

Ja nyt on omatunto alkanut jälleen siihen malliin kolkuttaa, että olen valmis palaamaan entiseen. Mutta mitään mustaviiruista kikkaraa en tahdo lavuaarini reunalle lillumaan. Likainen ja märkä saippua on epähygieeninen. 

Vaikka bakteerit eivät emäksisessä saippuan pinnassa kasva, ne tykkäävät likaisesta saippua-astiasta ja siinä seisovasta vedestä. Siksi saippua ja sen astia pitää pitää puhtaina ja kuivina. Siinä on haaste, mutta se onnistuu, kun saippua huuhdotaan jokaisen käytön jälkeen, ettei sen pintaan jää likaa eikä vaahtoa, joka estää sitä kuivumasta, ja samalla huuhtaistaan myös alusta.

Ja jos kaupasta jostain sellaisen löytää, niin paras olisi valita alusta, jonka raoista vesi pääsee valumaan pois. Ja puinen. Materiaalina puu on kaikkein hygieenisin, sillä puu on antibakteerista. Käsittelemättömälle puulle tyypillisen tuoksun synnyttävä alkoholien, aldehydien ja terpeenien cocktail on tutkimusten perusteella bakteereille haitallinen. 

Saippua ei käytössä kauan näin kauniina kestä.

Entä tiesitkö, että ei nestesaippua sen paremmin saa joutua kosketuksiin veden kanssa? Jos haluat pitää sen hygieenisenä, älä lisää saippuapulloon vettä, sillä silloin myös nestesaippuan tarvitsema säilöntäaine laimenee ja saippuassa alkaa kasvaa bakteereja.

Mutta nyt me valveutuneet kuluttajat ostammekin tästä lähtien vain niitä ihanan herkullisia ja kauniita palasaippuoita. Myös aito mänty- tai kuusipuinen saippua-alusta on nyt minun etsintälistallani.

 ...

Lisätietoa palasaippuasta: 
Yle.fi. Muhiiko palasaippuassa märkäbakteerien kasvualusta? 
Norris Cosmetics Oy, Saippuan historia - saippualla on pitkät perinteet.
Lisätietoa puun antibakteerisuudesta:  
TEK Verkkolehti, Mänty on sairaalabakteerien kauhu.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊