perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulukuun 6.: sopeudun


Valoisan kesän jälkeen menee aina aikansa ennen kuin totun syksyn pimeään. Tai tarkemmin sanottuna sopeudun, koska en nykyisin enää tähän millään totu. Valon vähyys laiskottaa minua jo ennestäänkin laiskaa ihmistä niin, että pelkkä pystyssä pysyminen käy työstä. Siksi minulla on keittiön kaapissa aina annos vararavintoa, jonka avulla saan itseni vireäksi jopa täysin pimeässä. Yksi levy joulusuklaata avaa nopeasti silmäni ja mieleni näkemään joulukuun ihanat mahdollisuudet - etenkin kun nautin sen sohvalla peiton alla makoillen.


6. luukku: sopeutuminen.   

Tänään minä sopeudun. 
Tänään en vastusta kiusausta.

Tänään on juhlapäivä, suklaapäivä.

Ja ainniiin: itsenäisyyspäivä.

 🌹🌹🌹


Makoisen leppoisaa itsenäisyyspäivää sinullekin!

🍎🍎🍎

Kiitos kun vierailit blogissani. 
Tule pian uudestaan!



torstai 5. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, 5. luukku: elämä kantaa


Pimeys vaan senkun lisääntyy. Päivät lyhenevät lyhenemistään, enkä minä sille mitään voi. Ja se pahin on vielä edessä; vuoden lyhin päivä on joulukuun 22. päivä. Mutta toisaalta, sehän on ilon päivä! Sen jälkeen päivä taas pitenee, ja sekin käy ilman minun apuani. Minun ei tarvitse tehdä mitään senkään eteen.


5. luukku: luottaminen. Tänään en huolehdi. Vaikka pimeys yllättää kesken päivän, se ei minua hetkauta. Se ei ikuisesti kestä.

 ...

🍎🍎🍎

Luottavaista joulun odotusta sinullekin!


🌲🌲🌲

Kiitos kun vierailit blogissani. Tule pian uudestaan!


keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Joulu tulee tänäkin vuonna, 4. luukku: toivon toivon



Joulukuussa olen toiveikas, ainakin enemmän kuin marraskuussa. Toiveikkuushan on piirre, jota toisilla on paljon ja toisillakin toivottavasti edes jonkin verran. Ja on heitäkin, joilla toivo heilahtelee miten sattuu, putoaa yhtäkkiä plussasta miinukseen ja sitten taas hyppää takaisin pilviin. Minun toivollani on taipumusta tuollaiseen heiluriliikkeeseen, ja se on joskus rasittavaa. Mutta näin joulukuun ajan minun on helppo pysytellä tasaisesti plussan puolella, sillä minä uskon joulun taikaan.

4. luukku: toiveikkuus.  Tänään kirjoitan Joulupukille ja luotan, että hän hoitaa hommansa.

Mitä jouluna toivoisin,
pukin pajasta pyytäisin?
Pyytäisinkö paitasen,
auton, nuken, hevosen?
Pyydän ilon, onnen aikaa
ja sulle suurta joulun taikaa! 



🌲🌲🌲

Mitä sinä toivot Joulupukilta?
Kiva kun vierailit blogissani. Tule pian uudestaan!
...

(Tuo jouluruno löytyy täältä: https://www.ifolor.fi/inspiraatio/ihanat-joulurunot)


...

tiistai 3. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, 3. luukku: jos olisi vaan





Pimeässä ja kylmässä on hyvä olla. Näin olen päättänyt. Jos se ei muuten onnistu, pysyttelen sisällä lämpimässä ja pidän hämäränhyssyä. Kolkko ja kalsea joulukuu on joutenoloon mitä parhainta aikaa. Siksi olen varannut joulukalenteriini yhden hetken joka päivä vain sitä varten. 

3. luukku: oleminen.  Tänään olen. Istun rauhassa, pysyn aloillani. En tee mitään, olen vaan. Vaikka vain hetken kerrallaan. Hetken. Ja toisen. Sillä olla vaan on hyvästä ja tylsistyminen vielä parempi.


...

🍎🍎🍎

Hissukkaa joulun odotusta sinullekin!


🌲🌲🌲

Kiitos kun vierailit blogissani. Tule pian uudestaan!

maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, 2. luukku


Talvi on! Hampaat kalisevat ja nenä vuotaa, toppatakissa on tukala ja piikkikengät painavat. Lunta pursuaa joka paikka ja aurinko pysyy piilossaan. Tämä on vuoden kurjinta aikaa. Onneksi uusi joulukalenteri antaa minulle joka päivä yhden taikasanan, joka saa synkän talvimielen keskittymään valoisiin ajatuksiin.

2. luukku: näkeminen.  Tänään näen kaikista ikävistäkin asioista ne paremmat puolet. Näen jään kimalluksen ja lumen valkeuden, näen pilven hopeareunuksen. Näen, että konvehtejakin on vielä jäljellä.


...

 🌼🌼🌼

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani. 
Mukavaa päivää sinulle!

🌼🌼🌼

Olisi mukavaa, jos ehdit myös vähän kommenttia kirjoittaa  ... 😊

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukalenteri, 1. luukku


Joulukuu on odotuksen aikaa, ja päätin, että tänä vuonna minä antaudun siihen erityisen huolellisesti. Joulun odotus on parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi tehdä. Paljon muutahan ei voi, kun on kylmää ja pimeää, tiet ovat jäässä ja lunta sataa taivaan täydeltä.

Ja koska oleellinen osa joulun odotusta on kalenteri, jonka avulla odotusjännitystä vähä vähältä jouluaaton huipennusta kohti kohotetaan, minulla täytyy olla joulukalenteri. Ja koska minulla ei ole tälle joululle ostettua joulukalenteria (partiolaiset eivät eksyneet sitä tänä vuonna ovelle myymään), päätin tehdä sen itse.

Teen itselleni joulukalenterin, joka saa synkän talvimieleni keskittymään valoisiin ajatuksiin. Sanon itselleni joka päivä taikasanat, jotka kantavat minua tämän pimeän kuukauden yli uuteen vuoteen ja kevään odotukseen.

1. luukku hyväksyminen. Tänään hyväksyn kaiken ympärilleni levittäytyvän harmauden ja kylmyyden ja lumen. En vastusta, annan sen olla.


Ja ihme tapahtuu. Kun nämä taikasanat lausuttuani lähdin kävelylle ottaakseni kuvan joulukuun hämärästä, aurinko paistoi!


...

 🌼🌼🌼

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani. 
Aurinkoista päivää sinullekin!

🌼🌼🌼

Olisi mukavaa, jos ehdit myös vähän kommenttia kirjoittaa  ... 😊

perjantai 29. marraskuuta 2019

Kahden kastin suomalaiset


Onkohan niin, että kun joku asia on täysin itsestäänselvää, sitä ei ole? Niin että kun se on, sitä ei huomaa eikä siksi myöskään arvosta. Niin kuin suomalaisen peruskoulun tasa-arvoisesti kaikkien saatavilla oleva opetus.

Vielä 1970-luvun alussahan meidät jaoteltiin kahteen eri kastiin, herrakouluun ja duunarikouluun meneviin. Herrakastiin päästäkseen piti kymmenvuotiaana läpäistä pääsykokeet ja myös vanhempien maksukykyä tarvittiin. Jos näin ei ollut, loppuelämän suunnan määräsi kansalaiskoulu, joka johti vähemmän tietoa vaativiin haalaritöihin. 

Näin ei onneksi enää ole, koska meillä on peruskoulu. Mutta jotain on edelleen pielessä, jos lasten taustat näkyvät niin selvästi oppimistuloksissa kuin ne tutkimusten mukaan näkyvät: vanhempien taito tukea lapsensa oppimista vaikuttaa yllättävän paljon lapsen koulumotivaatioon ja sitä kautta menestymiseen. 

Erityisesti äidin koulutustasolla on nähty selvä yhteys lapsen osaamiseen. Osaamisen taso vaihtelee myös alueittain niin, että se on Etelä- ja Lounais-Suomessa opitaan paremmin kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Olemmeko me siis kuitenkin edelleen siinä kahden kastin koulujärjestelmässä, jonka piti olla kauas taakse jäänyttä aikaa? Eihän meitä edes ole kuin 5,5 miljoonaa. Ei kai meillä ole varaa jättää yhdenkään lapsen täyttä potentiaalia hyödyntämättä?

Entisenä oppikoululaisena minä löydän yhden ratkaisun tähän motivaatio-ongelmaan itse peruskoulusta. Mitä jos siellä todella vaadittaisiin oppilailta oppimistekoja ja annettaisiin siihen tukea niin, että läpi ei pääse pelkillä armoviitosilla. Mitä jos oppimisesta oikeasti tehtäisiin arvostettava asia?

...

 🌼🌼🌼

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani. 

🌼🌼🌼

Mukavaa, jos ehdit myös kommentinkin kirjoittaa  ... 😊

torstai 28. marraskuuta 2019

Mikä tekee minut onnelliseksi?

Kun tavoittelemme elämässämme menestystä, tavoittelemme oikeasti onnellisuutta, väittää kakkutaiteilija Emma Ivane.

Onko noin? Pysähdyin miettimään omaa tilannettani. Missä minä tahdon menestyä? Miksi? Tavoittelenko minä menestyksen kautta onnellisuutta?

Emma Ivane uskoo, että kun tekee asioita, joista innostuu, se tekee onnelliseksi ja siksi siinä myös menestyy: kun todella innostuu jostain, tekemiseen välittyy oikeanlainen energia ja se voi viedä pitkälle, maailman huipulle asti.

Mistä minä siis innostun? Sillä tavoin todella?

Nuorena olin innostunut siivoamisesta ja pullapitkoista, myöhemmin psykologiasta, nyt juuri olen innostunut venäjän kielestä. Kirjoittamisesta innostun aina. Ainakin vähän, mutta onko sekään todella?

Loppuelämänsä pitäisi tässä nyt viimeistään minunkin älytä tehdä sitä, mistä eniten innostun. Mutta mitä se todella on?

Huomaan, että minun on jätettävä tämä probleemi hautumaan. Minä en tiedä, varmasti.

Oletko sinä jo löytänyt elämääsi sen oikein todellisen innostuksen?


 🌼🌼🌼 


Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Ehkäpä ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Villi ihminen. Minäkin?

Riikka Kaihovaaran Villi ihminen ja muita luontokappaleita (2019) pureskeleee  murusiksi tutun romanttisen luontokäsityksemme. Näistä esseistä avautui minulle uusi näkökulma, jota en ole aiemmin tullut ymmärtäneeksi: luonto ei ole joko tai, ja minäkin olen luontoa.

Luonto ympärillämme ei ole pelkkä raaka-ainevarasto tai vaihtoehtoisesti sen vastakohta söpö ja heikko suojelukohde. Eikä myöskään käsityksemme siitä, että ihminen on paha ja luonto hyvä, ole koko totuus yhteiselostamme luonnon kanssa. 

Kaihovaara sanoo tämän näin:
Ihminen luulee näkevänsä luonnon, mutta ei pysty sanomaan, mistä se alkaa ja mihin päättyy. Rajanveto on mahdotonta, koska ei ole luontoa ja siitä erillistä kulttuuria. -  Ihminen kaikkine systeemeineen ja keksintöineen on osa luontoa.

Luonto on aina myös villiä, ja villiys on hallitsematon voima, jota ihminen ei koskaan voi kokonaan kahlita. Villi systeemi on vapaa, järjetön, ikäväkin ja loismainen, se kulkee omaa tietään. Siksi luonnossa kaikki ei ole harmonista ja tarkoituksenmukaista, vaan myös sattumanvaraista ja tarkoituksetonta. Ja tällainen villiys on myös meissä itsessämme. 

Julmuus ja keskeneräisyys ovat erottamaton osa ihmisluontoa, ja ihmisluonto on osa luontoa. - Jos luonto idealisoidaan, ihmisen on vaikea löytää paikkaansa siinä, sanoo Kaihovaara.

Meidän on tajuttava ja hyväksyttävä oma villeytemme, ja meidän pitää nähdä myös luonnossa sama ristiriitaisuus ja rumuus, jonka tunnistamme itsessämme. Vasta silloin voimme samaistua luontoon:
Juuri samaistuminen herättää todellisen huolen, synnyttää halun suojella.  

Suojeltava siis on, mutta Kaihovaara ei silti usko, että ihminen pystyisi elämän maapallolta tuhoamaan. Hän korostaa, että elämä maapallolla on kokenut lukuisia ekokatastrofeja, jotka ovat muovanneet elinolosuhteita rajummin kuin ihmiskunta koskaan, ja varmuudeksi hän vielä huomauttaa, että on mahdollista, ettei valinta olekaan ihmisen kädessä, vaan muut geologiset voimat päättävät toisin. 

Ja jos maailmanloppu tulee, se tulee, eikä Kaihovaara sitä pelkää. Vaikka maapallon nykyinen biosfääri, ihminen mukaan lukien, tuhoutuisi, olisiko sekään loppujen lopuksi mikään valtava katastrofi, hän kirjoittaa. Jossain vaiheessa ilmasto muuttuisi jälleen ja tulisi uusia lajeja, uusi aikakausi.  - Eikä minusta tunnu lainkaan kyyniseltä, kun hän sanoo, että ehkä on meidän aikamme lähteä, ja me vain röyhkeästi pullikoimme vastaan - mutta myönnän, että tällainen lausahdus minua hieman ahdistaa.

Tämä kirja on näin ilmastonmuutoksen kohu-uutisten keskellä erikoinen rohkeudessaan, hieman toisenlainen kannanotto kuin ne kaksi yleisintä, jotka mediassa eteen tulevat. Yksinkertaistettuna ymmärrän Kaihovaaran sanoman niin, että ei ole kyse ihmisen vapauttamisesta vastuusta, vaan sen ymmärtämisestä, että olemme yhtä luonnon kanssa:  

Ihminen on erottamaton osa muuta elollista ja elotonta luontoa, eikä meitä ole ilman sitä. 

Kaihovaara pohtii luonnon ja ihmisen välistä yhteiseloa niin, että sammal pöllyää, ja minusta tämä tuuletus on oikein tervetullut.
 
 🌼🌼🌼 


Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Ehkäpä ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

tiistai 26. marraskuuta 2019

Turku, niin vanha ja niin trendikäs


Teetä ja omenamehua torikuopan reunalla Wiklundilla.

Turku on yli kuuden tunnin junamatkan päässä Joensuusta, mikä on niin paljon, että tuskin usein siellä kävisin, jos ei tytär siellä asuisi. Mutta nyt kun näin onnekkaasti on, tykkään silloin tällöin lähteä visiitille Turkuun. Löydän sieltä aina jotain piristystä ja nähtävää.

Kaarinan ja Liedon rajalla sijaitsee Littoistenjärvi, joka ei ole Turkua, mutta on aivan lähellä, vain kymmenen kilometriä keskustasta.

Littoistenjärvi tunnetaan parin vuoden takaisesta kemiallisesta puhdistuksestaaan, joka muutti veden hetkeksi turkoosiksi.
Järveä kiertää luontopolku, ja aivan rannan tuntumassa on vuonna 1823 perustettu elämyksellinen verkatehdasmiljöö. Sen rakennukset on kunnostettu 1990-luvulla asunnoiksi, joten siinä on kaunis luonto ja kodikas asuintaajama samassa paketissa.

Littoisten verkatehtaan aluetta. Vanhat talot kätkevät suojiinsa trendikkäitä asuntoja.
Ensimmäiset verkatehtaan työläisten asuintalot rakennettiin aivan tehtaan viereen.
1880-luvulla rakennettu keltainen talo, "Hotelli", on saanut nimensä muodostaan. Siinä kerrotaan olleen kaksi pitkää käytävää, joiden molemmin puolin oli kuusi 23 neliön hellahuonetta.
Turun keskustassa voi kävellä pitkät matkat Aurajoen rantoja pitkin. Iltavaloissaan joki on niin kaunis, että pimeä ei haittaa. 

Teatterisilta on saanut talveksi ylleen kaupunginteatterin Amélie-musikaalia mukailevan valo- ja äänimaiseman.
Turussa on helppo kokea vanhaa ja uutta rinnakkain ja erityisen kätevästi näin on Aboa Vetus & Ars Nova -museossa (latinankielinen nimi tarkoittaa Vanhaa Turkua ja uutta taidetta), joka sijaitsee Rettigin palatsissa Itäisellä Rantakadulla. Se on auki joka päivä klo 11-19, joten sinne voi pistäytyä milloin vain mieleen juohtuu.

Tupakkatehtailija Hans von Rettigin upea palatsi on nykyään museo.


Rettigin palatsi rakennettiin vuonna 1928 yksityisasunnoksi, mutta vuonna 1991 palatsi siirtyi Matti Koivurinnan säätiön omistukseen, jolloin kunnostus- ja rakennustöiden yhteydessä maan alta löydettiin keskiaikaisen asuinkorttelin kellaritiloja ja muita rakenteita. 

Pienoismalli alueelta.
Esiin kaivetut rakennukset säilytettiin sellaisina kuin ne löydettiin. Ne kertovat alueen eri vaiheista ja historian kerroksellisuudesta. Keskiaikaisten talojen kellarit on rakennettu 1300- ja 1400-luvuilla. 

 

Raunioista on löytynyt myös kotieläinten jäänteitä, kuvassa on koiran ja possun luurangot.
Vietimme tyttären kanssa museossa koko tihkusateisen maanantaipäivän. Rauniokierroksen jälkeen söimme lounaan museon ravintola-kahvilassa ja sen jälkeen siirryimme nykytaiteen pariin.  


MBakeryn eli M Kitchen & Cafén lounas valmistetaan omassa keittiössä paikan päällä ja ammattitaidolla.

Lounasannokseen kuului salaattipöytä ja broilerin rintaa sataykastikkeen kera, 12 euroa.
Ravintolan ja museokaupan tiloissa kaivauksia voi katsella lattian lasin läpi.
Rakennus itsessään on kuin taideteos. Tässä yläkerran käytävä.
Ars Novassa on tänä talvena esillä teoksia paitsi museon omasta taidekokoelmasta myös Turun Taiteilijaseuran jäsentaiteilijoilta.  

Keskellä palatsin kylpyhuoneen lattiaa on intialais-englantilaisen Anish Kapoorin teos Enkeli. Preussinsinisellä väripigmenttijauheella päällystetty liuskekivilohkare on hankittu museon kokoelmiin vuonna 1996.
Yksityiskohta Piikkiössä syntyneen Ilona Niemen Kaikenlaiset olevaiset -teoksesta.
Ilona Niemi. Kaikenlaiset olevaiset. 2018-2019. Akryyli levylle. Kollaasi.

Työryhmän Naukkarinen, Pylkkö, Roberts teos SOUND CLEANER (2019) on paikkasidonnainen ääni-installaatio, johon minäkin pääsin osaksi. Moppaan lattiaa linnunlaulun tahdissa.
  

Muutama päivä Turussa silloin tällöin on vähän, jotta voisin sanoa tuntevani kaupungin, mutta kyllä siinä aina jokin kadunpätkä tulee koluttua. Keskustan ja Tuomiokirkon ympäristön tiedän jo suurin piirtein, samoin Aurajoen rantatiet, joita käyskennellessä on käynyt mielessä sekin, että täällähän voisi vaikka asua. Saa nähdä, tuleeko muutto koskaan todeksi, mutta tyttären kanssa olisi kyllä kiva seikkailla enemmänkin yhdessä.

 

 🌼🌼🌼 

Näissä maisemissa tällä kertaa.
Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Ehkäpä ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

perjantai 22. marraskuuta 2019

Talven alkuja


Talvi ei ole lempivuodenaikani, mutta niin vain on minunkin sen lähestymiseen totuteltava tahdoinpa sitä tai en. Luonto kulkee kulkujaan.

Tänä syksynä olen ehtinyt surra talven tuloa jo yhden kerran, kun lokakuun viimeisellä viikolla tänne itään satoi lumen ja näytti, että se pysyy. Mutta nyt on tilanne niin paha, että näyttää että saan surra talven tuloa vielä uudemman kerran, sillä ei se pirulainen vielä tullut jäädäkseen. Maa on jälleen täysin musta ja lämpötila reilusti plussan puolella.


Ei sen puoleen, talven alut ovat viehättäviä. Siirtymävaihe talveen on kiehtovaa aikaa. Järvet rakentavat jääpeitteitä, kuura rakentelee jääkukkia, ilma muuttuu kuulaaksi kuin lasi ja ensilumi valaisee pimeän maan. Näitä luonnonkuvioita on ihanaa seurata, mutta sittenpä saisikin jo tulla kevät.

Epävarmaa on kuitenkin talven alkaminen tänä vuonna. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan meillä on seuraavat viikot keskimääräistä marras-joulukuuta lämpimämpää, mistä voi pahimmillaan seurata lopulta suora hyppäys talven lumimyräköihin. Parhaimmillaan puolestaan voi käydä niin onnekkaasti, että siirtymävaiheesta tulee pitkä alku talveen.


Maanantaina sain vielä kuunnella jäätyvän järven rutinaa Pyhäselän tuulissa, nyt ovat jäät sulaneet pois. Saa nähdä, miten monta kertaa talvi vielä aloitetaan ennen kuin tämä syksy viimein päättyy. Huomenna on jälleen luvassa pikku pakkasta.

Virallisemmin määriteltynä talven aluissa ei sentään ole niin paljon epämääräisyyttä kuin minun kokemuksissani: Termisen määritelmän mukaan talveksi lasketaan se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi pakkasen puolella. Sen mukaan suurimmassa osaa Suomea meillä pitäisi jo olla talvi. Mutta tähtitieteellisen määritelmän mukaan talvi alkaa vasta talvipäivänseisauksesta 21. tai 22. joulukuuta.


 🌼🌼🌼 

Hei!
Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

torstai 21. marraskuuta 2019

Ulkonäkö pääomana


Kauneuden näkeminen tuottaa meille mielihyvää, siten on ihmisen mieli rakennettu. Kauneus on lumoavaa, hurmaavaa, vaikuttavaa. Eikä vain luonnon ja taiteen kauneus, myös ihmisen kauneus tekee meihin vaikutuksen. Onnekkaita siis he, joille on täydellinen ulkonäkö suotu.

Tällaisen näyn edessä sitä itse mitättömämpänä kuin luonnostaan käpertyy tavallisuuteensa ja väistyy tieltä. En silti ole tullut ajatelleeksi, että kauniit myös ylipäätään menestyvät muita paremmin elämässään, mutta näin he tutkimusten mukaan tekevät.

Kauneuden mukanaan tuomia pieniä etuja olen muutoin huomannut vaikka kuinka usein. Jo kansakoulussa tajusin, että en ikinä tule pärjäämään sille tuuheahiuksiselle, säihkysilmäiselle koulukaverilleni Liisalle yhteisen ihastuksemme Sepon huomiossa. Ja vaikka myöhemmin opin, että meikeillä ja vaatteilla voin joitakin puutteitani korjata, työlästä ja stressaavaa itseni kaunistaminen minusta on.

Enimmäkseen en ryhdy siihen ollenkaan, vaan rempsotan mukavasti naturel. Niinpä minulle sopii oikein hyvin nousussa oleva ekologisuuden aikakausi, joka toivon mukaan vähentää ei vain meikkien ja vaatteiden turhaa kuluttamista vaan yleensäkin naisten ulkonäköpaineita. Sillä niitähän on, olitpa missi tai et.

Ei elämän tärkeimmissä asioissa eikä useimmissa työtehtävissäkään ole ulkonäöllä mitään merkitystä. Me vain kuvittelemme niin.

Elämässä on triljoona kertaa tärkeämpiä asioita kuin kenenkään ulkonäkö.

Siksi on niin lohduttavaa huomata, että monet nuoretkin naiset ovat tämän ajatuksen omaksuneet. Erityisen osuvasti asian tiivistää kolumnisti Emmi Nuorgam toteamalla, että tarvitsemme yhteiskunnan, jossa kehopositiivisuutta ei tarvita ja jossa ulkonäkö ei ole henkilön arvokkainta pääomaa.


🌼🌼🌼


Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Mukavaa, jos ehdit myös kommentin kirjoittaa  ... 😊

tiistai 19. marraskuuta 2019

Täällä sitä mennään kuin pässi narussa

Helppoa oli vielä 1970-luvulla.

Vielä kerran muutama sana digimaailman manipulointimetkuista, joihin olen niin totaalisesti kyllästynyt etten kuvata voi. Ärsytyshermoni kiristyy heti, kun istun koneeni ääreen ja ryhdyn toteuttamaan niin sanottua yksilön vapauttani lukea Internetin tarjoamasta mediasta, mitä mieleni tekee. 

Iltalehti: Parhaat rengastarjoukset.
Iltasanomat: Citymarketin uusi lelukuvasto.
Blogit.fi: SimpleSite, paras kotisivueditori.
HS: Kestäviä valintoja Vepsäläiseltä.
MTV: Etuovi.com, siellä ne kaikki asunnot on.
Twitter: Googlen verkkokurssit auttavat urakehitystäsi!
Facebook: Marimekon Solima-laukku.

Joudun kaiken aikaa torjumaan koneälyn silmieni eteen syöttämiä houkutuksia. Algoritmit alkavat ruksuttaa heti kun olen digimaailman portin aukaissut. Algoritmit touhuavat kaikkialla, ne seuraavat tykkäyksiäni, klikkauksiani ja kommentejani, ne keräävät minusta tietoa koko ajan. (Ne tietävät jopa sen, että lelujakin tulen tarvitsemaan, vaikka en ole siitä mielestäni missään maininnut.)

Verkkokaupat ja mediasivut, Facebook, Instagram, Twitter, Google, jopa Yle Areena, kaikki käyttävät algoritmejä. Kuka mitäkin varten luodakseen minun ympärilleni juuri minun arvomaailmaani ja mieltymyksiini sopivan informaatiokuplan - joka minulle siis niiden mielestä parhaiten sopii.


Jotenkin tämä touhu minua aina jaksaa ärsyttää, vaikka en ole edes helposti hurahtavaa sorttia. Minua ei saisi vaipumaan edes hypnoosiin, jota en tosin ole kokeillut, sillä minä olen jäärä.

Olen niin jääräpää, että en anna näiden markkinabisnesalgoritmien ja muidenkaan tyrkkyjen mielenrauhaani häiritä, vaikka hermotöitä se teettää. Siis pinnan venytystä tarvitsen, kun pakko minun on digimaailmaan kuitenkin sopeutua.

Onneksi sentään edes jotain voin tehdä. Nimeksi. Esimerkiksi Facebookin mainosasetuksia voin muuttaa ja olenkin jo ruksinut sieltä kaikki pois. Menin yläpalkin nuolesta asetuksiin, etsin sivun vasemmasta reunasta mainokset, josta klikkasin kaikki pois, mitä sain. Saa nähdä jakaako Facebook nyt kostoksi enää päivityksiäni ollenkaan.

Ja joka tapauksessa, vaikka en voi estää algoritmeja minua seuraamasta, voin estää itseäni menemästä niiden halpaan ja kuplaan, koska minulle on annettu järkikulta. Sen avulla saa pässi edes vähän lisää liikkumatilaa.



 🌼🌼🌼


Kiva, kun vierailit blogissani. 
Rentoa päivää sinulle! 
Tule pian uudestaan.

🌼🌼🌼

Mukavaa, jos ehdit myös kommentin kirjoittaa  ... 😊